Istun autossa matkalla sanomaan heipat Tristanille. Vika päivä täällä. Yli kymmenen kuukautta sitten vietin ekan päiväni täällä. Ekan päivän ja nykyhetken välissä on tapahtunut paljon. Oon kasvanut henkisesti ja fyysisesti, oon oppinut muista ja ittestäni enemmän kuin olisin uskonut. Oon kokenut paljon, hyviä ja huonoja asioita. Oon saanut uusia tuttavuuksia, kavereita ja ystäviä. Iloinnut pienistä asioista ja ikävöinyt. Oon ollut super onnellinen paljon. Mulla on kaksi kotia ja kaksi perhettä. Oon saanut neljä uutta sisarusta, toisen äidin ja kasan lemmikkejä. En vaihtais näitä kokemuksia ja muistoja mistään hinnasta.
Viimeisen parin päivän aikana lähtöfiilikset on heitelleet laidasta laitaan, yhtenä hetkenä oon valmis lähtemään, toisena en halua lähteä. Oon sanonut hyvästit monelle ihmiselle, liian monelle. The hardest part on se, että Suomesta lähtiessä sanotaan näkemiin ja vuoden päästä nähdään, en tuu näistä ihmisistä suurinta osaa näkemään enää ikinä. All good things come to an end on tyhmin sanonta ikinä.
Kiitos äiti ja isi, että päästitte mut lähtemään. Oon silti sama Saara kuin kymmenen kuukautta sitten, nään maailman vaan eri tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti